ERÄ: Saalis- ja syöttikalat lopetettava jatkossa nopeasti ja kivuttomasti

ERÄ: Saalis- ja syöttikalat lopetettava jatkossa nopeasti ja kivuttomasti

TEKSTI Marko Korhonen | KUVAT Anssi Uitti | 02.03.2023

Saalis- ja syöttikalat lopetettava jatkossa nopeasti ja kivuttomasti
EDUSKUNTA HYVÄKSYI KESKIVIIKKONA ELÄINTEN HYVINVOINTILAIN, JOKA VAIKUTTAA MYÖS KALASTUKSEEN. JATKOSSA SAALIIKSI OTETTAVAT TAI SYÖTTINÄ KÄYTETTÄVÄT KALAT ON LOPETETTAVA MAHDOLLISIMMAN NOPEASTI.
Eläinsuojelulain kokonaisuudistusta on rakennettu maa- ja metsätalousministeriössä kuin kuuluisaa Iisakinkirkkoa. Valmistelut aloitettiin ministeriössä jo vuonna 2010 ja ensimmäisen kerran lakia tarjottiin eduskunnalle syksyllä 2018.

Eduskunnan ja ministerien vaihtumisen jälkeen esitys raukesi, mutta uusi lakiesitys rakennettiin vanhan pohjalta ja nykyinen eduskunta sai sen eteensä viime syyskuussa.

Matkan varrella eläinsuojelulain nimi vaihtui eläinten hyvinvointilaiksi, ja aikataulun mukaan se korvaa vanhan lain- ja asetuksen 1. tammikuuta 2024. Muita lakeja koskevat muutokset tulevat todennäköisesti voimaan täsmälleen samaan aikaan.

Hyvinvointilaissa on pyritty ottamaan huomioon eläinten hyvinvointitieteen viimeaikainen kehitys.

Uusi hyvinvointilaki ei rajoitu vain maataloudesta tuttuihin eläimiin, kuten lehmiin tai sikoihin, vaan lain perusteella muuttuvat muun muassa kalastus- ja metsästyslait sekä rikoslaki.

Saalis- ja syöttikalat lopetettava jatkossa nopeasti ja kivuttomasti

Yhdistysten sääntely kevenee – oikeusministeriö

Yhdistysten sääntely kevenee – oikeusministeriö 2.2.2023

WWF avasi Luontoliven kalakameran ”Kekkosen kalapaikassa” – lähetyksessä seurataan uhanalaisia järvitaimenia

WWF:n Luontolive-lähetyksessä sukelletaan tänä syksynä uhanalaisten järvitaimenten maailmaan. WWF vei kameran Äänekoskella sijaitsevaan kirkasvetiseen Mämmenkoskeen, joka on kunnostettu paratiisiksi uhanalaisille kaloille.

Taimenen kutu alkaa lokakuussa vesien viiletessä, jolloin joessa on odotettavissa kuhinaa. Hyvällä onnella myös WWF:n Luontoliven katsojat pääsevät seuraamaan taimenia tai jopa niiden kutua.

”Kalakameramme voi hyvällä onnella tarjota mahdollisuuden harvinaiseen näkyyn eli uhanalaisen järvitaimenen kutupuuhiin. Olemme kuvanneet taimenia ennenkin, mutta tänä vuonna pyrimme valitsemaan mahdollisimman kirkasvetisen kohteen, jotta yleisö voisi saada katselukokemuksesta kaiken irti”, WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen sanoo.
Lue lisää: https://wwf.fi/uutiset/2022/10/wwf-avasi-luontoliven-kalakameran-kekkosen-kalapaikassa-lahetyksessa-seurataan-uhanalaisia-jarvitaimenia/

Nuorten vapaa-ajankalastajien määrä kasvanut (Luke)

Luke 20.4.2022

Vapaa-ajankalastus 2020 -tilastojulkistuksen mukaan kalastusharrastus on yleistynyt lasten ja nuorten sekä eläkeläisten keskuudessa. Suhteellisesti eniten kalastajamäärät kasvoivat 18-24-vuotiaiden naisten osalta, joiden määrä kasvoi puolella. Työikäisten miesten osuus vapaa-ajankalastajien määrässä on vastaavasti laskenut.

Vuonna 2020 10-17-vuotiaista nuorista kalassa kävi lähes puolet ikäryhmään kuuluvista ja 18-24-vuotiaista yli kolmasosa. Myös eläkeläiset innostuivat kalastusharrastuksesta, sillä yli 64-vuotiaiden kalastajien määrä kasvoi noin neljänneksellä.

– Vapaa-ajan kalastajien määrä oli 2000-luvun alkupuolella laskussa, mutta vuoden 2012 jälkeen vapaa-ajankalastajien määrä näyttää vakiintuneen noin puoleentoista miljoonaan, kertoo yliaktuaari Pentti Moilanen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).

Lue lisää – aiheita mm. Vapaa-ajankalastajien saalis kasvoi | Valtaosa taimen- ja järvilohisaaliista istutettuja | Tietoa tilastosta ja tilastojulkistus. | https://www.luke.fi/fi/uutiset/nuorten-vapaaajankalastajien-maara-kasvanut